27.4 tehtävä

Lisämyynti tarkoittaa, että myydään asiakkaalle enemmän kuin mitä hän tuli hakemaan. Kampaamoissa voi tehdä lisämyyntiä myymällä tuotteita asiakkaalle kotiin tai lisäpalveluna liikkeessä. Esim. asiakas tuli hiustenleikkaukseen, mutta hiuspohjan kuivuuden vuoksi suosittelet hänelle hiuspohjan hoitoa ja hän haluaa lisäpalvelun.
Lisämyynti kasvattaa myyntiä.
Minulle sopii kotiin vietävien tuotteiden lisämyynti. Palvelutilanteessa kun esittelee pesupaikalta asti mitä on päähän laitettu niin asiakkaan on helppo siitä lähteä kyselemään ja kiinnostua tuotteista. Kun oppii tuntemaan liikkeen tuotteet ja löytää lempparit niin niitä on helppo myydä eteenpäin. Eri tuote sarjoihin on myös helppo kouluttautua ja saada lisätietoa edustajien kautta. Ennen tuotteiden myyminen oli mielestäni "tuputtamista". Parin vuoden aikana arkuus unohtunu ja rohkeus lisääntynyt eikä se tunnu enää tuputtamiselta, mutta vieläkin löytyy parantamista.

Kommentit

Suositut tekstit